Dataa 24/7

Olen törmännyt ajatteluun, ettei vastuullisuusasiat koske IT- ja teknologia-alan yrityksiä. Onko havaintoni oikea vai kapea, oman kuplani tuote?

Kauppalehdessä oli hyvä artikkeli ja video helmikuun alussa vastuullisuudesta it- ja teknologia yrityksissä.  “IT-sektorin kulutus on musta aukko.” Taustahaastattelun antaneen tutkijan Meri Löyttyniemen lause jäi päällimmäisenä mieleeni. 

Ala on vauhdikkaimmin kasvava tulevaisuuden ala. Data on jo siirtynyt verkkoon pilvipalveluihin ja nyt viimeisen parin vuoden aikana kohtaamisetkin ovat isosti siirtyneet perässä. Linjat ovat auki 24/7 ja samalla kaikki data on käytettävissä ja sitä siirretään 24/7. Samoin muut palvelut ovat koko ajan saatavilla. 

Enää ei myöskään tarvitse katsoa telkku.fi:stä tai paikallislehdestä monelta Frendit näytetään telkkarista, kun sen voi nautiskella omaan henkilökohtaiseen parhaaseen katseluaikaan. Tai toisin päin kotikokki voi ladata persoonallisen ossobucon valmistusvideon kaikkien nähtäville. Ihan nice to know -tietona: Yhdessä vuorokaudessa pelkästään Youtubeen ladataan sisältöä yli 16 vuoden edestä. 

Kuuletko jo raksutusta palvelinsalista? Kaikki data, tästä blogista Game of Thronesin tuotantokausiin, tarvitsee paikan jossa majailla. Se paikka tarvitsee sähköä, joka tulee töpselistä. Kuinka moni yritys tietää, mitä heidän töpselin toisessa päässä on? 

Tietokoneeni käyttää sähköä, tiedän miltä sähköyhtiöltä se tulee kenen ylläpitämää verkkoa pitkin. Mutta tätä blogia kirjoitan Googlen pilvipalvelussa ja rehellisesti en ole ottanut selvittää, missä se sijaitsee tai miten tuotettua sähköä palvelinsali käyttää. Auts! Tässä on minulla vielä töitä tehtävänä!

Artikkeli herätti ajatuksen, että voisiko jokainen IT-alan yritys tarttua vastuuliisuuteen jo nyt konkreettisten tekojen kautta? Siis ennen kuin asiakas tai mahdollisen kasvun rahoittaja ehtii sitä vaatia. Voisko IT-yrityksen strategia olla vastuullisuuslähtöinen heti yrityksen aloittaessa? Tätä kautta voisi syntyä uutta ja ihan uudelleen ajateltua liiketoimintaa. Siten syntyvä kasvu loisi jo lähtökohtaisesti vastuullista vaurautta. 

Millainen hiilijalanjälki sisältyy jatkuvasti saatavilla oleviin verkkopalveluihin, datan säilytykseen ja kulutukseen. Kaikki dataan liittyvä on niin kerroksellista, että sen hiilijalanjäljen tai vastuullisuuden muiden osa-alueiden selvittäminen ESG-näkökulmasta on vähintäänkin haasteellista. Mutta ehkä tämä polku olisikin helpompi kulkea kun sille lähtee heti alussa.

IT- ja teknologia-alalla toinen itseäni mietityttänyt vastuullisuuden näkökulma on sosiaalinen vastuu, mutta se olkoon seuraavan blogin aihe.

 

Tiia Hamro-Drotz